Virran kesäklubi: Puppa J & Rytmirengit

Tapahtuman kuvaus

Kulttuuritalo Virta jatkaa maagisella Vuoksi-auditorion kesäklubilla, nyt jo hieman aiemmin keskikesän syleilyssä! Heinä- ja elokuussa nautitaan takapihan rennosta meiningistä kun kauniiseen Vuoksen taustamaisemaan sulautuu niin rappia, reggaeta, folkrockia, räkähumppaa kuin keinuvaa jazziakin.

Kolmantena viikonloppuna letkeän tunnelman tarjoaa Puppa J & Rytmirengit! Varsinaista konserttia edeltää puolen tunnin Open mic-osuus klo 18 alkaen. Terassi on avoinna A-oikeuksilla.

PUPPA J

Suomireggaen punkkari ja laulava puuseppä Puppa J on julkaissut 3 sooloalbumia sekä muutaman bändilevyn eri yhtyeiden kanssa ja lisäksi vieraillut kymmenien suomiräppäreiden levyillä. Puppamies kiertää suomea edelleen melko aktiivisesti trubaduurina kitaroineen sekä bändiensä kanssa (Jätkäjätkät, Laulurastas, Liljan Loisto, Rytmi-Rengit).

Reggaeta ja räppiä ryöstöviljelevä maailmankansalainen on nyttemmin löytänyt musiikkiinsa myös kuulaampia sävyjä, jonka ansiosta Puppa Jannen laulua on radiossakin kuultu.

Mutta oliko koko iskelmäreggaejuttu vain hetkellinen väärinkäsitys? Se selviää parhaiten tämän karismaattisen esiintyjän keikalla!

Websivuille Osta liput!

Ajankohta

Tapahtuma on päättynyt.

Tapahtumapaikka

Kulttuuritalo Virta

Virastokatu 1
Imatra

Lippuhinnat

Ryhmä Hinta
Hinta kaikille 15 €

Yhteystiedot

Luokitus


Tulosta