Kotkaniemen käsityöpäivä

Tapahtuman kuvaus

Käsitöiden teemapäivä Kotkaniemessä, presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseolla.



Vuonna 2019 Ellen Svinhufvudin syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Käsityöihmisenä tunnetun Ellenin kunniaksi Kotkaniemi haluaa nostaa esille kädentaitojen perinnettä. 

Ohjelmassa: 

Tapahtuman ajan on mahdollista päästä seuraamaan työnäytöksiä seuraavista käsitöistä: lautanauhatyö, makramee, kehyskudonta, kudottu rannekoru ja tuohityöt. Renkituvan puolella työnäytöksistä tapahtuu: nypläys, maton kudonta sekä tyynyn kirjontaa.

Vierailijat pääsevät myös osallistumaan itse käsitöiden tekoon ja luomaan jotain omaa työpajoissa, joissa voi kokeilla makrameen tekoa ja kankaanpainantaa pientä tarvikemaksua vastaan. Voit myös tuoda omia lakanoita yms. lahjoituksena Kotkaniemelle ja osallistua päivän aikana maton kuteiden tekoon renkituvan luona. Siinä samalla voi myös kokeilla itse maton kutomista renkituvan kangaspuilla. Lapsille on oma työpajansa, jossa pääsee tekemään vanhan ajan käpyeläimiä, jollaisia on varmasti nähty aikanaan myös Svinhufvudin suvun lasten leikeissä!

Työnäytösten ja työpajojen lisäksi pihapiirissä on käsityömyyntiä. Piharakennuksissa ovat Oksa Style ja Taito-shop pop up myymälä, pihapiirissä Lähetysseuran käsityömyyntiä ja Marttojen arpajaiset. HUOM! Varaathan ostoksia varten käteistä, sillä korttimaksu käy vain osassa myyntipisteitä!

Puutarhakierros oppaan johdolla klo 11, liput 8 e/hlö, sis. sisäänpääsyn museolle. Kierrokselle voi ilmottautua ennakkoon tekstiviestitse: 040 522 7553.

Museon puolella pääsee tutustumaan Ellenin omiin käsitöihin joko itse kiertämällä museohuoneita tai osallistumalla oppaan käsityöaiheiseen alustukseen museonäyttelystä pääsylipun hintaan (liput museolle 7/5 e).

Käsityöpäivän tunnelmasta voi tulla myös nauttimaan kahvila Ellenin tarjoilujen äärelle, ja vaikka ottamalla oman käsityön mukaan ja jatkamalla sitä muiden seurassa!

Websivuille

Ajankohta

Tapahtuma on päättynyt.

Tapahtumapaikka

Kotkaniemi

Itsenäisyydentie 799 a
Luumäki

Lippuhinnat

Yhteystiedot

Luokitus


Tulosta