Terveisiä Vienasta -valokuvanäyttely

Tapahtuman kuvaus

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen Galleria Pihaton joulukuun näyttelyssä on tarjolla enemmän ja vähemmän tuoreita kuvia Vienan Karjalasta. Näyttely jatkaa valokuvakeskuksen omien Karjala-näyttelyiden sarjaa. Siihen ovat osallistuneet valokuvaajat Seppo Hynninen, Jukka Kosonen, Markus Lehtipuu ja Tatu Kosonen. Kuvat on koottu useilla kuvausmatkoilla 2010-2017.

Vienan Karjala on tunnettu niin Elias Lönnrotin kokoaman Kalevalan lähdeaineiston alueena kuin I.K.Inhan maisema- ja miljöökuvistakin. Alue on monien mielestä yksi myyttisimmistä Venäjän Karjalassa.

Jatkosodassa Suomi miehitti aluetta, ja sotien jälkeen Neuvostoliitto pakkotyhjensi kyliä suurempiin asutuskeskuksiin. Vuoteen 1956 saakka Vienan koulut toimivat suomeksi. Sen jälkeen siirryttiin kouluissa käyttämään venäjää. Karjalan kieli säilyi kotikielenä 1970-luvulle saakka, jolloin lastentarhoissa kiellettiin muun kuin venäjän puhuminen. Vaikka rankka kehitys pysähtyikin 1990-luvulla, on kylien autioituminen ja Vienan syrjäytyminen edelleen tosiasia erilaisista elvytysyrityksistä ja -projekteista huolimatta.

Tällä kertaa näyttelyn pääpaino on ihmisissä. Seppo Hynnisen teokset ovat aiemmin olleet esillä itsenäisenä näyttelynä Kohtaamisia Vienan Karjalassa. Hän on halunnut tuoda esille erityisesti kuvissa esiintyvien ihmisten aitoutta, elämää ja heihin liittyviä tarinoita. Hynnisen päätavoite on ollut tavoittaa kuviin elämänmuotoa, joka suomalaisilta on kadonnut kenties jo sukupolvi-parikin sitten. Joidenkin kuvissa esiintyvien henkilöiden kanssa satunnaiset kuvaushetket ovat venyneet useiden tuntien mittaisiksi.

Muun muassa matkaoppaiden kirjoittajana ja Karjala-asiantuntijana tunnettu Markus Lehtipuu esittelee omissa teoksissaan Solovetskin luostarin miljöötä. Jukka Kosonen ja Tatu Kosonen täydentävät näyttelykokonaisuuden viime vuotisilla tilanne- ja maisemakuvillaan.

Näyttely on esillä lauantaihin 16.12. asti ti-pe 11-18, la 11-15.
Itsenäisyyspäivänä 6.12. galleria on suljettu.

Ilmainen sisäänpääsy

Galleria Pihatto, Valtakatu 80 (autolla Kaukaankatu 2), Lappeenranta
Lappeen vanha Pappila

Avoinna:
ti-pe 11-18
la 11-15
su-ma, pyhäpäivät suljettu

Kotisivuille

Ajankohta

Tapahtuma on päättynyt.

Tapahtumapaikka

Galleria Pihatto

Valtakatu 80, Lappeenranta

Yhteystiedot