Muinaisilla rannoilla - tarinallinen valokuvanäyttely

Tapahtuman kuvaus

Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön Sarviniemi retkikohteeksi -hankkeessa tuotettu valokuvanäyttely on valmistunut. Näyttely kertoo Saimaan tarinaa kivikauden ajalta ja liittyy näiltä osin keskeisesti myös Saimaa Geoparkiin. Tekeillä olevan Saimaa Geoparkin yhtenä tavoitteena on tuottaa tietoa ja opastusmateriaalia Saimaan geologisesti kiinnostavista kohteista. Yhtenä kantavana ajatuksena on yhdistää kohteisiin myös tarinoita, historiatietoa, luonnon erityispiirteitä ja kulttuuria. Sarviniemi retkikohteeksi -hankkeessa tuotetussa kuvanäyttelyssä on toteutettu Saimaan tarinan esiintuominen tarinan ja taiteellisuuden kautta, unohtamatta kuitenkaan kytköstä faktatietoon.

Näyttely koostuu kolmesta kolmen taulun kokonaisuudesta. Yhdestä näyttelyn tauluista on teetetty duplikaatti ja se on sijoitettu Taipalsaaren Sarviniemeen. Näyttelyn tekstit, kuvat ja piirrokset tarjoavat sekä tietoa, että tilaa mielikuvitukselle. Näyttely soveltuu hyvin esimerkiksi kouluryhmien tutustuttavaksi.

Näyttelyn on laatinut ja tekstit on tuottanut Markku Paakkinen. Asiantuntija-apuna teksteissä on toiminut Risto Järvisalo. Näyttelyssä esillä olevat kuvat on ottanut Arto Hämäläinen ja näyttelyn piirrokset tehnyt Silja Paakkinen.

Näyttelyn on tarkoitus kiertää tulevan talven aikana Saimaa Geoparkin alueen kunnissa Etelä-Karjalan alueella.

Ajankohta

Päivä Aika
Tänään Koko päivä tapahtuma
19.12.2017 Koko päivä tapahtuma
20.12.2017 Koko päivä tapahtuma
21.12.2017 Koko päivä tapahtuma
22.12.2017 Koko päivä tapahtuma

Tapahtumapaikka

Taipalsaaren kunnantalo, yläaula

Kellomäentie 1, Taipalsaari

Yhteystiedot

  • Organisaatio: Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö
  • Yhteyshenkilö Mari Matikainen
  • Puhelin: 0503013083
  • Sähköposti sarviniemi2017@gmail.com