NAIS! teoksia Lappeenrannan taidemuseon kokoelmista

Tapahtuman kuvaus

Näyttely esittelee kokoelmiemme naistaiteilijoiden
teoksia eri aikakausilta. Vanhin esillä oleva teos on 1860-luvulta ja uusin
vuodelta 2016. Teoksia on sekä paikallisesti että valtakunnallisesti
tunnetuilta taiteilijoilta. Esillä on muun muassa Ellen Thesleffin, Elin Danielson-Gambogin,
Ester Heleniuksen, Ina Collianderin, Aino von Boehmin, Eva Cederströmin, Tove
Janssonin, Annu Vertasen, Tuulikki Pietilän ja Leena Luostarisen töitä.
Näyttelyssä tekniikat vaihtelevat piirustuksista valualumiinisiin veistoksiin
ja perinteisiin öljymaalauksiin. Mukana on jo aiemmin nähtyjä suosikkeja sekä
ensimmäistä kertaa näytteille asetettuja teoksia.

 Näyttelyn vanhin, Ida Silfverbergin maalaama teos on
lahjoitettu Etelä-Karjalan museolle yksityishenkilön toimesta. Teos on kopio
alankomaalaisen taiteilijan, Gabriël Metsun teoksesta. Näyttelyn uusimmat
kokoelmahankinnat ovat puolestaan Marjukka Korhosen veistokset Janne ja Vasa,
jotka on ostettu kokoelmaan tänä vuonna.

 Näyttely on saanut inspiraatiota viimeaikaisesta #Metoo
-kampanjasta. Naiset ovat kautta taiteen historian olleet marginaalissa ja
aliedustettuina miehisiin kollegoihinsa verrattuna. Vaikkakin nykyään asiat
ovat onneksi muuttuneet, on aina aika ajoin hyvä luoda katsaus menneeseen,
jolloin naisen taiteilijauran esteenä oli usein perhe ja avioituminen sekä
yhteiskunnallinen paheksunta. Katsoja voikin näyttelyssä vieraillessaan pohtia
näkyykö taiteilijan sukupuoli näyttelyn teoksissa tai niiden aiheissa? Onko
sillä nykymaailmassa edes mitään väliä? Entä naisen asema yhteiskunnassa,
ovatko historialliset muutokset nähtävissä näyttelyn teoksissa?

Kotisivuille

Ajankohta

Päivä Viikonpäivät Aika
22.7.2018 - 26.8.2018la-su11.00 - 17.00
23.7.2018 - 24.8.2018ma-pe10.00 - 18.00
28.8.2018 - 2.9.2018ti-su11.00 - 17.00

Tapahtumapaikka

Lappeenrannan taidemuseo

Kristiinankatu 8-10
Lappeenranta

Lippuhinnat

Ryhmä Hinta
Aikuiset 9 €
Eläkeläiset 8 €
Opiskelijat 8 €

Yhteystiedot


Tulosta

Etelä-Karjalan tapahtumakalenteri

Etelä-Karjalan tapahtumakalenteri on maksuton tapahtumien ilmoituspaikka. Tapahtumatietoja voi ylläpitää reaaliaikaisesti hankkimalla omat käyttäjätunnukset. Rekisteröitynyt käyttäjä pääsee muokkaamaan omaa tapahtumaansa milloin tahansa. Lue lisää

  • logo