Pirjo Lindbergin taidenäyttely Maatilamatkailu Tuhannen Tarinan Talossa

Tapahtuman kuvaus

Pirjo Lindbergin taidenäyttely Maatilamatkailu Tuhannen Tarinan Talossa Luumäellä tulevana kesänä 2018. Avajaiset pidetään sunnuntaina 27.5. klo 13. Näyttely on tästä eteenpäin ryhmille avoinna tilauksesta elokuun puoleen väliin asti. Yksittäisille matkaajille näyttely on avoinna 3.7.-9.8.2018 välisenä aikana aina tiistaista torstaihin klo 12-17 -  avoimet ovet kaikelle yleisölle, ei sisäänpääsymaksua.

Avajaispäivänä on tarjolla myös musiikkia ja kahvitarjoilu.

Pirjo Lindbergin ajatuksia töistään:

Kaikkein mieluiten käytän vesivärejä ilmaistessani
ajatuksiani. Taideteokseni syntyvät kaikesta mahdollisesta, mitä ympärilläni näen.
Myös vahvat muistikuvat voivat joskus pyrkiä esille teosteni kautta. Asun
puutaloalueella Lappeenrannan Tykin kaupunginosassa. Puutalot ovat yksi niistä
aiheista, joihin palaan aika-ajoin.

Toinen aihelähde on luonto. Kesäateljeeni on peltojen ja
metsän keskellä – aiheet suorastaan putoilevat pienikokoisiin akvarelleihini.
Mustikkametsässä marjoja poimiessani teen havaintoja, joita myöhemmin käytän
töitteni lähteenä.





Kokoan Tuhannen Tarinan Taloon kokonaisuuden, joissa
esittelen kaikkia aihepiirejäni – enhän ole ennen Kannuskoskella esiintynyt.
Tuhat tarinaa alkoi heti inspiroida: olen työstämässä sarjaa. missä töitteni
osana on vanha valokuva tai osa siitä. Olen liittänyt sen kollaasitekniikalla
akvarelliini. Kuvat ovat lähtöisin oman suvun vanhoista valokuvista. Kukaan ei
enää voi kertoa, ketä ne esittävät. Näille henkilöille annan uuden elämän –
uutena henkilönä. Tämä sarja on siinä mielessä erityinen, että se liittyy ihmiseen.
Ihmisiä ei useinkaan töissäni ole. Ihminen liittyy kuviini niiden katsojana,
kuva-alueen ulkopuolella. Katsoja olen minä. Kun joku muu on ”katsojan paikalla”,
tarina on erilainen. Eli kuvasta on olemassa niin monta tarinaa kuin on
katsojia.

Tervetuloa tutustumaan taidenäyttelyyn, pihamuseoon ja nauttimaan kuppi kahvia maaseudun rauhassa! Lapset voivat sillä välin tutustua talon eläimiin ja pyörähtää lähimetsän tarinapolulla.

Websivuille

Ajankohta

Tapahtuma on päättynyt.

Tapahtumapaikka

Nikkarintie 124, 46530 Kannuskoski

Nikkarintie 124
Luumäki

46530 Kannuskoski


Luumäki


Luumäki

Lippuhinnat

Yhteystiedot


Tulosta